Edullinen Pikalaina Osamaksulla

Jos ollaan hakemassa pikavippiä osamaksulla, on erityisen tärkeää että se saadaan mahdollisimman halvalla. Näissä lainoissa erot nimittäin koroissa tulevat helposti tosi isoiksi, jonka takia niiden korkoa ja myös muita kuluja kannattaa pitää silmällä jo ennen kuin vippiä on hakemassa.

Mikäli siis tahdot saada edullisen pikalainan osamaksulla, kannattaa sinun lukea nämä vinkin ennen kuin haet lainaa joka maksaa aivan turhan paljon!

Pikavippi Osamaksulla

Suurin osa lainoista mitä netistä otetaan otetaan nykyään osamaksulla. Tämä onkin eräs isoimmista muutoksista mikä on koskenut nettilainoja 5 vuoden takaisesta, jolloin oli paljon yleisempää että pikavippi piti maksaa takaisin kerralla, ja usein jo muutaman viikon sisällä. Sen lisäksi että nykyään voi saada pikalainan osamaksulla, voi sitä maksaa takaisin jopa vuoden ajan ilman ongelmia monissa paikoissa.

Edullinen Pikalaina Osamaksulla

Tämä mahdollisuus onkin tehnyt mahdolliseksi entistä suurempien vippien ottamisen, ja on iso syy sille miksi netin kautta voidaan ylipäätänsä tarjoa jopa tuhansien eurojen lainoja. Eihän niitä oikein kukaan pystyisi maksamaan takaisin kerralla ja niin nopeasti.

Osamaksulla tapahtuvat vipit ovat tuoneet kuitenkin uuden ulottuvuuden lainamarkkinoille, joka vaatii hieman erilaista tarkastelua ennen kuin on pikavippiä ottamassa. Suurin näistä koskee hintaa, ja alhaisen koron etsintää.

Halpaa pikalainaa netistä

Aikaisemmin kun lainat maksettiin usein kerralla ja nopeasti, kerrottiin usein takaisinmaksettava summa suoraan kun lainaa haettiin. Nykyään kuitenkin, vaikka monet sivustot tarjoavatkin erilaisia lainalaskureita, joutuu hieman päättelemään mikä tulee lainan todelliseksi kustannukseksi. Sen hintaa voivat muodostaa niin korko, kuin mahdolliset muut piilokulut.

Näiden seikkojen takia ei ole aina helppoa löytää tai edes tietää, mikä on edullinen pikavippi ja mikä ei. Onneksi yksi lainmääräämä korkolukema antaa hyvin vertailtavan kuvan, joka on todellinen vuosikorko. Tämä lukema nimittäin ottaa huomiion kaikki lainan kulut, ja täten tuo esiin myös mahdolliset piilokulut. Tämä onkin se lukema, jota kannattaa katsella jos hakee pikavippiä osamaksulla tai erissä. Sitä ei nimittäin voi oikein manipuloida.

Jos nimittäin katsoisi vain korkoa, niin sitä voi helposti harhauttaa tai tehdä epäselväksi. Osa lainapaikoista mm. mainostaa 3 – 4 % korkoa, joka sitten on se kuukausikorko. Toiset taas pyytävät edullista korkoa, mutta suurimman osan pikavipin hinnasta muodostaa vaikka nostokulu. Näitä voi yrittää kikkailla, mutta jos katsoo näissäkin tilanteissa todellista vuosikorkoa, se kertoo totuuden. Lisäksi se on se luku, jota voi sitten helposti vertailla erilaisten lainojen välillä.

Kun siis tahdot saada halvan pikalainan, katso todellista vuosikorkoa ja ole skeptinen muille väitetyille luvuille.